Siirry pääsisältöön

Reilu Teko -säkkikeräys

 4H-yhdistyksen Reilu Teko -säkkikeräys järjestettiin jälleen tänä vuonna

Vuodesta 1975 Suomen eri paikkakuntien 4H-yhdistysten järjestämä säkkikeräys järjestettiin taas tänäkin vuonna. Liedossa sen järjesti Liedon 4H-yhdistys aikavälillä 24.5.-30.6.2021. Keräyspisteet sijaitsivat Yliskulmalla ja Liedon asemalla. Keräyksen tehtävänä on saada mahdollisimman suuri osuus maa- ja metsätiloille toimitetuista säkeistä talteen ja toimittaa ne kierrätykseen. Keräyksen olemassaoloaikana on talteen saatu yli 40 miljoonaa kiloa muovia. Vuonna 2020 talteen saatiin noin 70 prosenttia tilojen muovisäkeistä, ja näin ollen valtioneuvoston pakkauspäätöksen 16 prosentin tavoite ylittyi reilusti. 

Viljelijöiden osallistumisella keräykseen on suuri merkitys: osallistumalla he työllistävät nuoria, säästävät luontoa ja ainoaksi tehtäväkseen heille jää vain toimittaa säkit paikan päälle. Korona-aikana nuorten on ollut hankalampi löytää kesätöitä, mutta säkkikeräys on osaltaan edistämässä nuorten työllistymistä tänäkin kesänä.

Keräykseen kelpuutetaan muoviset lannoite-, siemensuur-, rehusuur- ja piensäkit.

Liedon säkkikeräys järjestettiin yhteistyössä Suomen 4H-liiton, Yara Suomen ja Finlands Svenska 4H:n kanssa. Keräyksen päärahoittajana toimii Yara Suomi Oy ja siihen osallistuvat myös Hankkija, Lantmännen Agro, Peltosiemen, Tilasiemen, A-Rehu, Lassila & Tikanoja, Maaseudun Tulevaisuus sekä Landsbygdens Folk.

Teksti: Elle Näsänen, Liedon 4H-yhdistyksen 15-vuotias viestintäapulainen




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viestintäapulainen esittäytyy!

  Moikka! Olen Elle, 15 vuotta ja olen Liedon 4H-yhdistyksessä kesätöissä viestintäapulaisena. Työhöni kuuluu somepäivitysten tekoa, lehtiartikkelien kirjoittamista ja ihmisten haastattelua juttuja varten. Kirjoittamani artikkelit kertovat 4H-yhdistyksen kesäaktiviteeteista, ja niitä julkaistaan pitkin kesää Turun Tienoossa minun nimelläni. Kyseisiä juttuja olisi myös tarkoitus julkaista täällä blogissa, joten kannattaa pysyä kuulolla, jos niiden lukeminen kiinnostaa! Menen syksyllä lukioon, ja vapaa-aikani koulun ohella kuluu harrastuksissani, jotka toistaiseksi ovat partio ja tanssi. Nautin myös lukemisesta, luovasta kirjoittamisesta ja keittiössä puuhailusta, joita pyrin tekemään aina kun ehdin. Unelma-ammattini on lääkäri, mutta haaveilen myös oman romaanin julkaisemisesta ja mahdollisesti pienimuotoisena kirjailijana toimimisesta. Kirjoittamisesta kumpuaa varmaankin myös rakkauteni ja kiinnostukseni kirjaimiin, sanoilla leikkimiseen ja erilaisiin käsialoihin ja kirjasintyyleih...

Uusia kerhoja!